Kostenan rouvan tuska
Η δόλια η κυρα Κώσταινα είχε κρυφό καμάρι
που `χε ένα γυιό στη ξενιτιά, λεβέντη παλληκάρι.
Αυτόν είχε παρηγοριά η έρημη μητέρα
και τα `ρφανά τ’ αδέρφια του αυτόν είχαν πατέρα.
Η μοίρα όμως η κακιά όταν αυτή το θέλει,
στέλνει το χάρο μια μια βραδιά και την ψυχή του παίρνει.
Τώρα η κυρα Κώσταινα τις νύχτες αγρυπνάει,
τα νεκροπούλια κράζουνε κι εκείνη τα ρωτάει.
"Σαν πέθανε ο λεβέντης μου γιατί δε μου το λέτε,
μόνο όλη νύχτα κάθεστε στην πόρτα μου και κλαίτε.
Πέστε το νεκροπούλια μου στ’ αδέρφια του να ξέρουν,
πού είναι το κιβούρι του λουλούδια να του φέρουν".
Rouva Kostena-paralla oli salainen ylpeys
kun hänellä oli poika ulkomailla reipas nuorukainen.
Hän oli lohtuna yksinäisellä äidillä
ja orvoille sisaruksilleen hän oli isänä.
Kohtalo kuitenkin ilkeä kun näin haluaa,
lähettää kuolon eräänä iltana ja sielunsa ottaa.
Nyt rouva Kostena yöt valvoo,
kuolinlinnut (?) huutavat ja hän niiltä kysyy
"Kun kuoli nuorukaiseni miksette sitä kerro,
vain kaiken yötä istutte ovellani ja itkette.
Kertokaa kuolinlintuni hänen sisaruksilleen että tietäisivät
missä on hänen arkkunsa kukkia hälle viedäkseen.".
ΜάρκοςΤο, Markus Torssonen © 24.03.2009