Sellissäni unettomana
Απόψε πάλι θα ξαγρυπνήσω
μεσ’στο κελί μου το σκοτεινό
και στο σκοτάδι μου πικρά θα κλάψω,
για κάποια μάτια που ποτέ μου δεν ξεχνώ
και στο σκοτάδι μου πικρά θα κλάψω,
για κάποια μάτια που ποτέ μου δεν ξεχνώ.
Τιμωρημένος στη μοναξιά μου
πονώ μονάχος και ξαγρυπνώ,
για μιαν αχάριστη που γράψ’η μοίρα,
να κλαίω πάντα το σκληρό της χωρισμό,
για μιαν αχάριστη που γράψ’η μοίρα,
να κλαίω πάντα το σκληρό της χωρισμό.
Ηταν για μένα ο έρωτάς της
μια αμαρτία παντοτινή,
με δάκρυα πάντοτε θα την πληρώνω
σαν κολασμένος μεσ’στη μαύρη μου ζωή,
με δάκρυα πάντοτε θα την πληρώνω
σαν κολασμένος μεσ’στη μαύρη μου ζωή.
Tänä iltana taas valvon
sellissäni pimeässä
ja pimeydessä katkerasti itken,
vuoksi katseen jota en koskaan unohda
ja pimeydessä katkerasti itken,
vuoksi katseen jota en koskaan unohda.
Tuomittuna yksinäsyyteeni
kärsin yksin ja valvon,
vuoksi kiittämättömän jonka kirjoitti kohtalo,
mun itkeä aina hänen kovaa eroaan,
vuoksi kiittämättömän jonka kirjoitti kohtalo,
mun itkeä aina hänen kovaa eroaan.
Oli mulle hänen rakkautensa
synti ainainen,
kyynelin aina siitä maksan
kuin kytkettynä mustaan elämääni,
kyynelin aina siitä maksan
kuin kytkettynä mustaan elämääni.
ΜάρκοςΤο, Markus Torssonen © 27.04.2014