Kierrän vuorilla
Γυρίζω, γυρίζω, στα όρη, στα δάση,
να ιδώ μην περάσει, η νέα π’αγαπώ,
ματαίως γυρίζω, γιατί δεν περνάει,
η νέα π’αγαπάει, η δόλια μου η καρδιά.
Γυρίζω, δακρύζω, στα όρη, κοιτάζω,
κι ακόμα φωνάζω, αυτά να της πω,
γιατί να ξεχάσει, τι μου είπε μια μέρα,
στα δέντρα εκεί πέρα, κι ακόμα πονώ.
Το βράδυ σαν πέσω, στο έρημο κρεβάτι,
τα μάτια να κλείσω, ποτέ δεν μπορώ,
και μάρτυρα έχω, της νύχτας τ’αγέρι,
το πιο λαμπρό αστέρι, ψηλά στον ουρανό.
Kierrän, kierrän, vuorilla, metsissä,
nähdäkseni kulkevan, tytön jota rakastan,
turhaan kierrän, koska ei kulje,
neito jota rakastaa, kurja sydämeni.
Kierrän, kyynelehdin, vuorilla, katselen,
ja vielä huudan, nämä hänelle kertoakseni,
miksi unohtaisi, mitä sanoi eräänä päivänä,
metsässä tuolla kaukana, ja vielä kärsin.
Illalla kun kaadun, tyhjään vuoteeseen,
silmiä sulkea, koskaan en voi,
ja todistajana mulla, yön tuuli,
loistavin tähti, korkealla taivaalla.
ΜάρκοςΤο, Markus Torssonen © 27.04.2014