Kuuni
Έπαψα να ζω από τη μέρα που έφυγες και σ’έχασα
πέρασα πολλά δεν άντεξα τη μοναξιά και ξέσπασα
βρέθηκα ξανά στα μέρη που οι δυο μας γνωριστήκαμε
άναψα φωτιά να κάψω όλα αυτά που σε θυμίζουνε
Χτύπαγε η καρδιά σαν να’τανε φουρτουνιασμένη θάλασσα
έκλαψα πικρά που γι’άλλη μια φορά όλα τα χάλασα
κοίταζα ψηλά να δω αν το φεγγάρι μου φαινότανε
όμως και αυτό από τη στεναχώρια του κρυβότανε
Αν σταματήσει η καρδιά μου να χτυπάει
ο λόγος θα’ναι γιατί ακόμα σ’αγαπάει
για οποιοδήποτε κακό θα φταις εσύ
που ’χεις αφήσει την αγάπη μου μισή
φεγγάρι μου φέρ’την εσύ...
Είναι λογικό ν’αναρωτιέμαι πάλι εδώ πώς έφτασα
μέσα στο μυαλό υπάρχουν όλα τίποτα δεν ξέχασα
τόσο ειρωνικά ερχόντουσαν του έρωτα τα κύματα
κι έσκαγαν μπροστά στο μέρος που για πάντα θα περίμενα
Taukosin elämästä päivänä kun lähdit ja sinut menetin
koin paljon en kestänyt yksinäisyyttä ja räjähdin
olin taas paikoilla joilla tutustuimme
sytytin tulen polttaakseni kaiken joka sinusta muistutti
Löi sydän kuin olisi se myrskyinen meri
itkin katkerasti kun toisen vuoksi kerran kaiken särin
katsoin ylös nähdäkseni josko kuuta näkyisi
kuitenkin se surusta kätkeytyi
Jos lakkaa sydämeni lyömästä
syy on että se vielä sinua rakastaa
mihin tahansa syyllistyt sinä
joka olet jättänyt rakkauteni puolikkaaksi
kuuni tuo hänet sinä...
On loogista ihmetellä taas tänne kuinka saavuin
mielessä on kaikki mitään en unohtanut
niin ironisesti tulivat rakkauden aallot
ja särkyivät paikkaan jossa aina olisin odottanut
ΜάρκοςΤο, Markus Torssonen © 01.05.2008