Mieheni
Θα έρθει μια φορά να νιώσω πως κι εγώ ανήκω κάπου.
Θα έρθει σαν το φως, άνθρωπος καθαρός κι εγώ η σκιά του.
Θα μου κρατάει σφιχτά, σφιχτά το χέρι
και λόγια καθαρά μόνο θα μου φέρει.
Να γνωρίσω έναν άνθρωπο που λέει "ναι" και το εννοεί.
Να γυρίζω το κεφάλι και να μένει το χαμόγελό του εκεί.
Θα'ν’ τα λόγια του χρυσάφι, θα `χει λόγο, θα `χει μπέσα
Θα χαράζει, θα νυχτώνει και θα πέφτω πάντα μέσα.
Μες στα μάτια να τον βλέπω και να μένω ο εαυτός μου,
να το λέω, να το εννοώ πως είναι αυτός ο άνθρωπός μου.
Κι αν πέρασα πολλά, μπορώ σε μια στιγμή να τα διαγράψω.
Μπορώ να του δοθώ, να του παραδοθώ κι ας ξανακλάψω.
Φτάνει για μια φορά αυτός να φέρει, δυο λόγια καθαρά στο άδειο μου το χέρι.
Να γνωρίσω έναν άνθρωπό που λέει "ναι" και το εννοεί.
Να γυρίζω το κεφάλι και να μένει το χαμόγελό του εκεί.
Θα'ν’ τα λόγια του χρυσάφι, θα `χει λόγο, θα `χει μπέσα
Θα χαράζει, θα νυχτώνει και θα πέφτω πάντα μέσα.
Μες στα μάτια να τον βλέπω και να μένω ο εαυτός μου.
Να το λέω , να το εννοώ πως είναι αυτός ο άνθρωπός μου.
Κι αν πέρασα πολλά, μπορώ σε μια στιγμή να τα διαγράψω...
μπορώ να του δοθώ, να του παραδοθώ κι ας ξανακλάψω...
Αρκεί, να γυρίζω το κεφάλι μου και να μένει το χαμόγελό του εκεί...εκεί...εκεί...εκεί...εκεί...εκεί...
Hän tulee kerran tunteakseni että minäkin kuulun johonkin.
Hän tulee kuin valo, mies puhdas ja minä hänen varjonsa.
Pitääkseen mua tiukasti, tiukasti kädestä
ja sanat selkeät vain mulle tuodakseen.
Tutustuisimpa mieheen joka sanoo "kyllä" ja sitä tarkoittaa.
Käännän päätä ja pysyy hänen hymynsä siinä.
Ovat sanansa kultaa, hän on sanansa mittainen ja hellä
Sarastaa ja saapuu yö ja aina niihin uppoudun.
Silmiinsä katson ja pysyn itsenäni,
sen sanoakseni, tunteakseni että on hän mun mieheni.
Ja vaikka koin paljon, voin hetkessä sen hävittää.
Voin hänelle antautua, hänelle luovuttaa vaikka taas itkisin.
Riittää kun kerran tuo pari sanaa selkeää tyhjään käteeni.
Tutustuisimpa mieheen joka sanoo "kyllä" ja sitä tarkoittaa.
Käännän päätä ja pysyy hänen hymynsä siinä.
Ovat sanansa kultaa, hän on sanansa mittainen ja hellä
Sarastaa ja saapuu yö ja aina niihin uppoudun.
Silmiinsä katson ja pysyn itsenäni,
sen sanoakseni, tunteakseni että on hän mun mieheni.
Ja vaikka koin paljon, voin hetkessä sen hävittää.
Voin hänelle antautua, hänelle luovuttaa vaikka taas itkisin.
Riittää kun käännän pääni ja pysyy hymynsä siinä... siinä...
ΜάρκοςΤο, Markus Torssonen © 25.03.2013