Joskus olin minäkin
Κάποτε ήμουνα κι εγώ
παιδάκι από τα φίνα
και η καρδιά μου επόνεσε
γιά μια γλυκιά τσαχπίνα.
Όταν την έπερνα μαζί
ο κόσμος με κοιτούσε
μ’ αυτή μου την αμόλησε
και μ’ άλλονε γυρνούσε.
Κι από το ντέρτι το πολύ
θολώνει το μυαλό μου
και η ψυχή μου η δύστυχη
σπαράζει απ’ τον καημό μου.
Και από τότε πια κι εγώ
καμιά πια δε γουστάρω,
την τσίκα μου πάντα τραβώ,
τον αργιλέ φουμάρω.
Joskus olin minäkin
kavereista hienoimpia
ja sydämeni kärsi
vuoksi ihanan kaunottaren.
Kun hänet otin mukaan
kansa minua katsoi
mutta hän minut hylkäsi
ja toisen kanssa kulki.
Ja vuoksi suuren kärsimyksen
sumenee mieleni
ja sieluni mun onneton
hajoaa kaipuustani.
Ja sen jälkeen enää minäkään
kenestäkään en välitä,
kohtaloani aina vedän,
vesipiippua poltan..
ΜάρκοςΤο, Markus Torssonen © 03.05.2016