Vielä helvetissäkin
Δεν αγαπώ κανένανε, κανέναν δεν πονάω,
οι φίλοι μου με ρίξανε, οι εχθροί μου με μισούνε,
οι συγγενείς με βρίζουνε, οι ξένοι μ’ αδικούνε.
Ακόμα και στην κόλαση μονάχος θέλω να ’μαι,
δεν θέλω ούτε ν’ αγαπώ, ούτε να μ’ αγαπάνε.
Οσες φορές συμπόνεσα την ξένη δυστυχία,
πληρώθηκα αχάριστα, μου γύρισαν την πλάτη
κι αν δεν τους επρολάβαινα, θα μου ’βγαζαν το μάτι.
Ακόμα και στην κόλαση μονάχος θέλω να ’μαι,
δεν θέλω ούτε ν’ αγαπώ, ούτε να μ’ αγαπάνε.
Και μήπως η αγάπη μου δε μ’ έκανε να κλάψω,
εγώ την ελυπήθηκα, την πήρα απ’ την ορφάνια
και κείνη ποδοπάτησε κι αγάπες και στεφάνια.
Ακόμα και στην κόλαση μονάχος θέλω να ’μαι,
δεν θέλω ούτε ν’ αγαπώ, ούτε να μ’ αγαπάνε.
En rakasta ketään, en sääli ketään,
ystäväni minut hylkäsivät, viholliset vihaavat,
sukulaiset haukkuvar, vieraat vähät välittävät.
Vielä helvetissäkin yksin tahdon olla,
en tahdo rakastaa, enkä mua rakastettavan.
Niin monesti kuin säälin vierasta onnettomuutta,
kiittämättömyydellä kiitettiin, selkä mulle käännettiin,
ja ellen tuota huomannut, olisi viety silmäkin.
Vielä helvetissäkin yksin tahdon olla,
en tahdo rakastaa, enkä mua rakastettavan.
Ja saikohan rakkauteni mut itkemään,
minä häntä säälin, hänet otin orpoudesta
ja hän polki jalkoihinsa rakkaudet ja hääkruunut.
Vielä helvetissäkin yksin tahdon olla,
en tahdo rakastaa, enkä mua rakastettavan.
ΜάρκοςΤο, Markus Torssonen © 11.03.2008